Den sanna jag

Journalister frågar ofta hur jag blivit den jag är… som om jag först nu hade blivit ”den sanna Linda”.
Den här frågan har spökat i mitt huvud nu när jag jobbat med min biografi och den kommande dokumentär-TV-serien om mitt liv.
Jag har hittat svaret i en text ur Leena Krohns bok ”Kadotus”, som min kära barndomsvän och kollega, Maiju Kauppinen, lagt upp på Instagram.

”Det sägs ofta att en person måste leva här och nu. Varför skulle man behöva göra det?
Ett djur måste leva här och nu, människan måste inte det (…)
Jag är varken denna eller bara här.
Min kropp rör sig ofta i sina handlingar i en egen tid, som en slags automat, medan jag själv lever på en annan plats en annan dag, i det förflutna eller i en dröm.
Jag lever inte i världen utan i mitt sinne.
Jag var inte ett barn när jag var barn, och jag är inte gammal nu, även om folk tror det.
Jag är något helt annat, något icke-existerande, tyngdlöst, obefintligt men ändå evigt. ”.
(Fritt översatt ur boken ”Kadotus”)

Saan usein kysymyksiä siitä ”miten minusta on tullut minä”, aivan kuin vasta nyt olisin muodostunut ”oikeaksi Lindaksi”, kaikkien elämänkokemusteni kautta.
Tämä kysymys on riivannut minua viime aikoina elämänkertaa kirjoittaessani ja tulevaa dokumentti TV-sarjaa tehdessä.
Olen löytänyt vastauksen Maiju Kauppisen postauksesta ❤️ Maiju julkaisi tekstin Leena Krohnin fantastisesta kirjasta ”Kadotus”:

”Usein sanotaan että ihmisen pitää elää tässä ja nyt. Miksi pitäisi?
Eläimen on elettävä tässä ja nyt, ei ihmisen tarvitse (…)
Minäkään en ole tämä enkä tässä.
Usein minunkin ruumiini kulkee toimissaan kuin omia aikojaan, eräänlaisena automaattina, kun taas minä itse elän toisessa paikassa toista päivää, mennyttä tai uneksittua.
En elä maailmassa vaan mielessäni.
En ollut lapsi silloin kun olin lapsi, enkä ole vanha nyt, vaikka ihmiset niin luulevat.
Minä olen jotain ihan muuta, joka on kuin ei-mitään, painoton, olematon ja silti ikuinen.”